Toimintakulttuuri
Jokaisessa seurassa ja joukkueessa muodostuu toimintakulttuuri, joka näkyy arjen tekemisessä, kohtaamisissa ja yhteisissä toimintatavoissa. Toimintakulttuuri ei synny pelkästään itsestään, vaan sitä voidaan kehittää sopimalla yhteisistä periaatteista ja toimintatavoista, joihin kaikki seuran toimijat sitoutuvat.
MU jalkapallotoiminnassa haluamme rakentaa avointa, suunnitelmallista, vastuullista ja yhteisöllistä toimintakulttuuria. Jokainen pelaaja, valmentaja, joukkueen toimihenkilö ja vanhempi vaikuttaa omalla toiminnallaan siihen, millainen seura MU on.
Yhteinen toimintakulttuurimme perustuu MU peli-identiteettiin: Rohkea, Tavoitteellinen ja Yhteisöllinen.
1. Yleiset toimintatavat ja periaatteet
MU haluamme, että toiminta on avointa, suunnitelmallista, ennakoitavaa ja taloudellisesti vastuullista. Joukkueet noudattavat toiminnassaan seuraavia yhteisiä periaatteita:
- Kaikki joukkueet järjestävät kauden alussa vanhempainpalaverin ja tarvittaessa yhteisiä palavereita myös kauden aikana.
- Joukkueen valmennuksen ja toimihenkilöiden tulee viestiä toiminnasta selkeästi, riittävästi ja hyvissä ajoin pelaajille ja vanhemmille.
- Joukkue sopii kauden alussa yhteiset pelisäännöt, joihin pelaajat, valmentajat ja toimihenkilöt sitoutuvat.
- Joukkue sopii vanhempien kanssa yhteisistä toimintatavoista ja vanhempien roolista joukkueen toiminnassa.
- Joukkueen toiminnan kustannuksia suunnitellaan huolellisesti. Lisäkustannuksille tulee olla selkeät perusteet, ja normaalin toiminnan ulkopuolisista merkittävistä kuluista sovitaan vanhempien kanssa etukäteen.
- Joukkue laatii kauden alussa realistisen talousarvion ja huolehtii taloudellisista velvoitteistaan säntillisesti ja avoimesti seuran ohjeiden mukaisesti.
- Joukkueet osallistuvat seuran yhteisiin tapahtumiin ja talkoisiin seuran kanssa sovittujen periaatteiden mukaisesti.
- Harjoituksissa ja otteluissa pukukopit ovat ensisijaisesti joukkueen pelaajien, valmentajien ja toimihenkilöiden käytössä. Vanhemmat ja muut ulkopuoliset henkilöt menevät pukukoppiin vain valmennuksen luvalla tai erityistilanteissa.
- Pukukopissa kunnioitetaan muiden yksityisyyttä ja rajoitetaan mobiililaitteiden käyttöä. Kuvaaminen ei ole sallittua ilman asianosaisten lupaa.
- MU ei hyväksytä rasismia, syrjintää, kiusaamista tai epäasiallista käytöstä. Jokaisella on oikeus turvalliseen ja kannustavaan harrastusympäristöön.
- Pelaajia kannustetaan terveellisiin elämäntapoihin, riittävään lepoon, monipuoliseen liikuntaan ja omaehtoiseen harjoitteluun myös jalkapallon ulkopuolella.
- Pelaajia kannustetaan huolehtimaan koulunkäynnistä ja löytämään tasapaino koulun, harrastusten ja vapaa-ajan välillä.
- Juniorijoukkueiden toiminnassa, tapahtumissa ja matkoilla ei käytetä päihteitä eikä olla päihtyneenä.
- MU:asa tehdään asioita yhdessä. Joukkueet ovat osa yhteistä seuraa, ja niiden tulee pitää yhteyttä muihin joukkueisiin ja seuran toimijoihin sekä osallistua yhteisen toiminnan kehittämiseen.
- Jokainen joukkue ja sen toimija edustaa MU omalla toiminnallaan. Toisia pelaajia, joukkueita, vastustajia, tuomareita ja muita toimijoita kohdellaan kunnioittavasti.
2. Harjoitustapahtumat
MU:n laadukas harjoittelu ja pelaajien pitkäjänteinen kehittäminen ovat toiminnan keskiössä. Säännöllinen osallistuminen harjoituksiin mahdollistaa pelaajan kehittymisen ja joukkueen yhteisen toiminnan. Harjoittelussa huomioidaan pelaajien ikä, kehitysvaihe ja yksilölliset tarpeet.
MU:n järjestämissä harjoituksissa noudatetaan seuraavia periaatteita ja toimintatapoja:
- Harjoituksiin saavutaan ajoissa niin, että pelaajat ovat valmiina harjoitusten alkaessa. Harjoitukset alkavat ja päättyvät ennalta ilmoitettuna ajankohtana.
- Pelaajien poissaolot ilmoitetaan joukkueen käyttämän viestintäjärjestelmän kautta hyvissä ajoin. Pelaajia kannustetaan ottamaan vastuuta omista ilmoituksistaan ikä- ja kehitystasonsa mukaisesti.
- Myöhästymisistä ja äkillisistä poissaoloista ilmoitetaan valmentajalle ennen harjoitusten alkua.
- Harjoitusten alussa valmentajat ja pelaajat tervehtivät toisiaan. Jokainen huomioidaan osana joukkuetta.
- Pelaajat ja valmentajat käyttävät harjoituksissa seuran varusteita ja asuja joukkueen yhteisten käytäntöjen mukaisesti.
- Pelaajalla on harjoituksissa olosuhteisiin ja harjoituksen sisältöön sopiva varustus, juomapullo ja oma harjoituspallo.
- Joukkueen ja pelaajien varusteet pidetään siististi niille varatuilla paikoilla kentän laidalla tai pukukopissa.
- Harjoitukset suunnitellaan etukäteen. Niillä on selkeä tavoite ja harjoiteltava teema, jotka perustuvat joukkueen kausi-, jakso- ja viikkosuunnitelmiin sekä seuran valmennuslinjaan.
- Harjoittelussa korostuvat aktiivisuus, rohkeus, yrittäminen ja oppiminen. Pelaajille annetaan mahdollisuus kokeilla, tehdä ratkaisuja ja oppia myös virheistä.
- Harjoituksista vastaaville valmentajille annetaan työrauha. Harjoitusten ohjeistamisesta ja pelaajien ohjaamisesta vastaavat valmentajat.
- Vanhemmat seuraavat harjoituksia kenttäalueen ulkopuolelta. Nuorimmissa ikäluokissa vanhemmat voivat osallistua harjoitusten avustamiseen valmennuksen kanssa sovitulla tavalla.
- Pelaajia opetetaan huolehtimaan alku- ja loppuverryttelyistä sekä muista harjoitteluun liittyvistä rutiineista itsenäisesti ja joukkueena ikätason mukaisesti.
- Joukkue huolehtii yhdessä harjoituksissa käytettävien välineiden ja varusteiden esille ottamisesta ja keräämisestä.
- Pelaajat osallistuvat valmennuksen ohjeiden mukaisesti esimerkiksi maalien ja muiden harjoitusvälineiden siirtämiseen. Nuorimmissa ikäluokissa vanhemmat voivat auttaa tarvittaessa.
- Joukkue huolehtii siitä, että harjoituksissa käytetyt kentät, pukukopit ja muut tilat jäävät siistiin kuntoon.
3. Ottelutapahtumat
Ottelut ovat tärkeä osa pelaajan kehittymistä ja joukkueen toimintaa. Otteluihin valmistaudutaan huolellisesti, ja niissä pyritään pelaamaan rohkeasti, tavoitteellisesti ja yhdessä. Otteluissa halutaan kilpailla ja tavoitella voittoa, mutta samalla niiden tärkein tehtävä on tukea pelaajien kehittymistä ja tarjota onnistumisen kokemuksia.
MU joukkueet noudattavat ottelutapahtumissa seuraavia periaatteita ja toimintatapoja:
- Mahdolliset poissaolot ilmoitetaan hyvissä ajoin joukkueen yhteisesti sopimien käytäntöjen mukaisesti.
- Valmentaja ilmoittaa kokoonpanot ja ottelujärjestelyt pelaajille ja vanhemmille riittävän ajoissa joukkueen ikävaihe ja toimintatapa huomioiden.
- Ottelutapahtumassa valmentajille annetaan työrauha. Pelaajien ohjaamisesta ja pelillisistä ratkaisuista vastaavat valmentajat.
- Vanhemmat seuraavat otteluita sovitulta alueelta, pääsääntöisesti vaihtopenkin vastakkaiselta puolelta, ja antavat pelaajille sekä valmentajille työrauhan.
- Pelaajat ja toimihenkilöt käyttävät ottelutapahtumissa seuran asuja joukkueen yhteisten käytäntöjen mukaisesti.
- Joukkueen vastuuvalmentaja tervehtii vastustajan valmentajia ja erotuomareita ennen ottelua sekä kiittää heitä ottelun jälkeen.
- Joukkueelle muodostetaan ottelupäivään sopivat rutiinit. Niihin kuuluvat esimerkiksi yhteinen ottelupalaveri, alkulämmittely, joukkueen yhteinen kannustus sekä ottelun jälkeen vastustajan kiittäminen ja valmentajan palaute.
- Ottelutapahtumissa ylläpidetään hyvää joukkuehenkeä. Pelaajia kannustetaan, onnistumisia juhlistetaan yhdessä ja joukkuekavereita tuetaan myös vaikeissa tilanteissa.
- Jokainen pelaaja saa tehdä virheitä ja yrittää uudelleen. Otteluissa arvostetaan rohkeita ratkaisuja, aktiivisuutta ja joukkueen yhteistä tekemistä.
- Erotuomareille annetaan työrauha ja heidän päätöksiään kunnioitetaan. Epäasiallinen käytös erotuomareita, vastustajia tai muita ottelutapahtuman osallistujia kohtaan ei kuulu MU toimintakulttuuriin.
- Joukkue huolehtii omista varusteistaan ja kerää ottelun jälkeen kaikki käyttämänsä välineet.
4. Ottelu- ja turnausmatkat
Ottelu- ja turnausmatkat ovat tärkeä osa joukkueen yhteisöllisyyttä. Matkoilla pelaajat ja joukkueen toimijat edustavat itsensä lisäksi joukkuetta, seuraa ja kotipaikkakuntaansa. Matkoilla noudatetaan yhteisiä pelisääntöjä ja huolehditaan siitä, että kaikilla on turvallinen ja hyvä olla.
MU joukkueet noudattavat matkoilla seuraavia toimintatapoja ja periaatteita:
- Mikäli joukkue matkustaa yhdessä otteluun tai turnaukseen, pelaajilla ja valmentajilla on päällään siisti seuran asu joukkueen yhteisten käytäntöjen mukaisesti.
- Joukkueen taustahenkilöt huolehtivat siitä, että pelaajat käyttäytyvät asiallisesti ja kunnioittavat muita ihmisiä sekä yhteisiä tiloja.
- Joukkue ruokailee peli- ja turnausmatkoilla mahdollisuuksien mukaan yhdessä. Ruokailussa huomioidaan urheilijan tarpeet ja riittävä energiansaanti.
- Pelaajien mobiililaitteiden käyttöä rajoitetaan tarvittaessa otteluihin valmistautumisen, joukkueen yhteisen tekemisen ja riittävän levon varmistamiseksi.
- Matkoilla huolehditaan riittävästä levosta, palautumisesta ja yhteisistä aikatauluista.
- Joukkueen jäsenet huomioivat toisensa ja huolehtivat siitä, että jokainen tuntee kuuluvansa mukaan yhteiseen toimintaan.
Yhdessä olemme MU.
MU jalkapallotoiminnan tavoitteena on kasvattaa pelaajia ja ihmisiä, jotka uskaltavat yrittää, haluavat kehittyä ja osaavat toimia yhdessä muiden kanssa. Haluamme luoda ympäristön, jossa jokainen voi kokea onnistumisia, oppia uutta ja olla ylpeä omasta joukkueestaan ja seurastaan.
Pidetään yhdessä huolta siitä, että MU:ssa on hyvä pelata, harjoitella, valmentaa ja harrastaa – ja että voimme edustaa seuraamme ylpeinä ja muita kunnioittaen.