Pallon kesyttäminen, joukkuehenki ja reilu peli
Kaikkia jalkapallon pelaajia yhdistää tavoite ”pallon kesyttämisestä”. Ohjatussa toiminnassamme tekniikkaharjoittelu aloitetaan jo heti ensimmäisestä harjoituskerrasta alkaen.
Jalkapallo on ennen kaikkea joukkuepeli. Se on sitä sekä kentällä että kentän ulkopuolella. Uusien kavereiden saaminen ja joukkuehenki houkuttelevat yhä laajempia joukkoja seuramme toimintaan. Kaikki saavat peliaikaa Palloliiton "Kaikki pelaa" -säännön mukaisesti. Toimintaa ohjaa leikkimielisyys, urheilullisuus ja terveiden elämäntapojen korostaminen.
Kilpailutoiminta
Toimintamme suosion taustalla on pitkäjänteinen, yli 50-vuotinen työ futiksen parissa. Tavoitteena on taata edullinen harrastus, jossa pelaaminen on hauskaa. Jalkapallojaoston kilpailutoiminta on osa Suomen Palloliiton toimintaa. Nuoremmat juniorit osallistuvat Uudenmaan junioriliigan sarjoihin Keski-Uudellamaalla ja vanhemmat SPL:n eteläisen alueen sarjoihin. Joukkueet osallistuvat kauden aikana myös useisiin turnauksiin ympäri maata.
Tule mukaan ja tuo kaverisi myös!
Kynnys jalkapallon harrastamiseen on seurassamme matala. Ei tarvitse olla luonnostaan Pukki - aina mahtuu mukaan. Futiksesta saat monipuolisen harrastuksen, johon Mäntsälässä on hyvät edellytykset.
Ota yhteyttä suoraan oman ikäryhmäsi joukkueeseen yhteystiedot sivulta.
TAVATAAN KENTÄLLÄ !
Mäntsälän Urheilijat ry / Jalkapallojaosto
13.01.2025 15.00 | Muutoksia ikäluokkajoukkueiden toimintaan |
30.12.2024 15.00 | Katsaus menneeseen ja hyvää uutta vuotta 2025! |
24.11.2024 18.20 | Jalkapallo jaoston päättäjäiset 2024 |
28.10.2024 14.33 | Jalkapallojaoston syyskokous 6.11.2024 |
14.10.2024 12.55 | Liikunnallinen syysloma Anttilan lähiliikuntapuistossa |
30.08.2024 16.00 | Kaksi uutta ikäluokkajoukkuetta mukaan jalkapallojaoston toimintaan |