Harjoitustutorointi

Lasten valmentamisessa tarkastellaan harjoituksen ilmapiiriä, vuorovaikutusta, harjoittelun organisointia sekä opetuksen sisältöä. Tavoitteena on taata mahdollisimman laadukas tapahtuma, jonka seurauksena lapset oppivat taitoja, innostuvat lajista ja odottavat malttamattomina seuraavaa treeniä.

Lasten maailmassa jalkapalloharjoituksen keskiössä on taitojen / pelitaitojen oppiminen mahdollisimman pelinomaisessa ympäristössä. Unohtamatta kuitenkaan taitavuustekijöiden (liikkuvuus, nopeus, rytmi, koordinaatio yms.) herkkyysikien mukaista harjoittamista ja opettamista.

Lasten maailmassa harjoituksissa pyritään tukemaan lasten itseluottamuksen kasvua, keskittymiskyvyn kehittymistä sekä innostuksen ja intohimon roihuamista. Ohjaajien vuorovaikutuksella on tässä keskeinen osa.  

Joinain päivinä valmentajien voi olla hyödyllistä säädellä valmennuksellista ohjaamista: palautteenantamista kannattaa opetella varioimaan. Joinain päivinä voi olla tervettä antaa lasten olla omassa lasten maailmassa ja tahdittaa omaa tekemistä omalla halulla ja tarmolla, toki turvallisuus- ja sääntörajojen sisällä. Ilman korjaavaa palautetta. Taas toisina päivinä voi olla lasten näkökulmasta innostavaa ohjaajien ylitse vuotavan aktiivinen ja 
positiivinen palautteenanto sekä heittäytyminen osaksi lasten harjoittelua (pelaaminen ja kilpaileminen lasten mukana osana joukkuetta). 

Niin pelaat kuin harjoittelet :)

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.
YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.